Naisten telinevoimistelu

 

Alppilan Salamissa voit voimistella harraste- tai kilparyhmissä



Telinevoimistelu - Harrasteryhmät

Meiltä löydät lapsille, nuorille ja aikuisille suunnattuja harrasteryhmiä.



Telinevoimistelu - Kilparyhmät

Alppilan Salamoiden naisten telinevoimistelun kilparyhmät on jaettu tavoitteeltaan kolmenlaisiin ryhmiin.


Naisten telinevoimistelu


Telinevoimistelu on vanha laji, joka oli mukana jo ensimmäisissä olympiakisoissa. Nykyiseen muotoonsa naisten telinevoimistelu vakiintui 1950-luvulla. Harjoittelun voi aloittaa jo 3-4-vuotiaana, mutta se ei ole myöhäistä huomattavasti vanhempanakaan. Alppilan Salamoissa voimistelun voi aloittaa vaikka vasta aikuisiällä!

Naisten telineet


Naisilla on telivoimistelussa neljä telinettä, joita kaikkia harjoitellaan tasapuolisesti: hyppy, eritasonojapuut, puomi ja permanto.

Hyppy on teline, jonka yli tehdään juoksuvauhdista erilaisia liikkeitä ponnistuslautaa apuna käyttäen. Hyppypukin korkeutta voidaan säätää voimistelijan tason mukaan. Aloittelijoilla ja alimmissa kilpailuluokissa hyppytelineen korvaa usein mattokasa.

Eritasonojapuissa on kaksi puuaisaa, jotka ovat nimensä mukaisesti eri korkeuksilla (toisin kuin miesten nojapuissa), ja niiden välistä etäisyyttä säädetään voimistelijan pituuden ja taitojen mukaan. Nojapuilla tehdään erilaisia heinunta- ja pyörähdysliikkeitä sekä aisanvaihtoja. Alimmissa kilpailuluokissa käytössä on usein vain yksi aisa tai rekki.

Puomi on 5 metriä pitkä, 10 cm leveä ja 120 cm korkea tasapainoa vaativa teline. Puomilla tehtävät liikkeet harjoitellaan ensin maassa ja sitten matalalla puomilla.

Permanto on 12 x 12 metrin kokoinen jousitettu ja hieman pehmustettu alue, jota kutsutaan myös kanveesiksi. Permantoa harjoitellaan myös pitkillä ja kapeilla permantomatoilla tai volttiradalla. Tällainen käy myös permannosta alimmissa kilpailuluokissa. Ylimmissä luokissa naiset tekevät permantosarjan musiikin tahdissa.

Suomen Voimiteluliiton lajiesittely: naisten telinevoimistelu.